Arekin hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Carita Broms-Paulasuon. Broms-Paulasuo aloittaa tehtävässä 1.10.2026.

Carita Broms-Paulasuo siirtyy tehtävään Arekin IT-johtajan tehtävästä, jossa hän on työskennellyt osana johtoryhmää vuodesta 2022 lähtien. Hänellä on vahva aiempi kokemus IT-alalta ja ennen työeläkealalle siirtymistään Broms-Paulasuo on työskennellyt muun muassa CGI:llä ja Tieto-Tapiolassa.
– Olemme erittäin iloisia saadessamme Carita Broms-Paulasuon Arekin uudeksi toimitusjohtajaksi. Arekin hallitus kävi toimitusjohtajan valintaan liittyen huolellisen prosessin, jossa parhaiten tehtävän vaatimukset täyttävä henkilö löytyi Arekin sisältä. Työeläkealan yhteisten järjestelmien osalta on menossa suuria uudistuksia ja teknologinen kehitys on murroksessa. Taustansa ja kokemuksensa ansiosta Caritalla on erinomaiset valmiudet huolehtia sekä työeläkealan tarvitsemien palveluiden korkeasta saatavuudesta että yhteisten kehityshankkeiden läpiviennistä. Toivotamme Caritan lämpimästi tervetulleeksi tehtävään. Kiitän samalla nykyistä toimitusjohtajaa Aaro Mutikaista hänen vahvasta panoksestaan Arekin uudistumisessa, Arekin hallituksen puheenjohtaja Mikko Kautto kertoo.
– Kiitän lämpimästi Arekin hallitusta saamastani luottamuksesta. Olen innoissani uudesta roolistani. On etuoikeus saada johtaa vastuullista työtä, joka vaikuttaa yhteiskuntaan ja suomalaiseen eläkejärjestelmään joka päivä. Arekilla on hyvä uusi strategia, jonka toteuttamista jatkamme yhdessä. Toimitusjohtajana jätän oman kädenjälkeni toimintaan tekemällä parhaani, jotta vahva ja hedelmällinen yhteistyö jatkuu henkilöstömme, asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa, sanoo Arekin tuleva toimitusjohtaja Broms-Paulasuo.
Arekin nykyinen toimitusjohtaja Aaro Mutikainen jatkaa tehtävässä syyskuun loppuun saakka. Arekin johtoryhmän uusi paikka avautuu hakuun lähiaikoina.
Lisätietoja
Mikko Kautto, Arekin hallituksen puheenjohtaja,
puh. 040 740 8095, mikko.kautto@etk.fi
Carita Broms-Paulasuo, toimitusjohtaja 1.10.2026 alkaen,
puh. 040 505 4904, carita.broms-paulasuo@arek.fi
Mahdolliset median yhteydenotot ja haastattelupyynnöt Arekin viestinnän kautta: Riikka Vepsäläinen, viestinta@arek.fi, puh. 040 7158686.
Tietoja julkaisijasta:
Arek Oy on vuonna 2003 perustettu suomalainen työeläketoimijoiden yhteinen IT-yritys, joka kehittää ja ylläpitää alan keskeisiä yhteisiä tietojärjestelmiä. Olemme asiakkaidemme omistama yksityinen osakeyhtiö. Perustehtävämme Arekissa on mahdollistaa työeläketurvan tehokas toimeenpano yhteisillä tietojärjestelmäpalveluilla.
Rakennamme ratkaisuja, jotka varmistavat esimerkiksi kaikkien suomalaisten eläkkeen laskennan ja työeläkeotteiden saatavuuden. Arekissa työskentelee reilut 40 asiantuntijaa, ja työtämme täydentää laaja verkosto tiiviisti mukana toimivia yhteistyökumppaneita, jotka suhtautuvat intohimolla ja vastuulla tekemäänsä työhön. Arekin liikevaihto oli 31,6 miljoonaa euroa vuonna 2025. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.arek.fi.
