
Tervetuloa
Arekin tiimiin!
Teemme vastuullista työtä, joka vaikuttaa yhteiskuntaan joka päivä.
Paikka asiantuntijoille,
jotka välittävät
Meillä työskentelee yhteisiin tavoitteisiin sitoutuneita ja vastuuntuntoisia asiantuntijoita. Meitä areklaisia on noin 40. Monen mielestä olemme juuri sopivan kokoinen työpaikka. Työskentelemme työeläkealan sydämessä yhteen hiileen puhaltaen.
Arvostamme toistemme työpanosta ja sitä, mitä yhteistyöllä saadaan aikaan. Jokaisella on myös mahdollisuus kasvaa ja kehittää osaamistaan. Panostamme yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Rakenna merkityksellisiä
ratkaisuja Arekissa
Osaamisesi vaikuttaa siihen, että Suomen eläkejärjestelmä toimii luotettavasti myös tulevaisuudessa. Jätä avoin hakemus ja kerro, millaista polkua haluat rakentaa Arekissa.

Arvomme

Luotettavasti
Luottamus on toimintamme perusta. Sille rakentuvat palvelujemme jatkuvuus ja toimintavarmuus. Kun toimintamme on läpinäkyvää ja rehellistä, asiakas luottaa meihin niin yksilöinä kuin tiiminäkin. Samalla vahvistuu hänen luottamuksensa palveluihimme. Keskenämme kannamme vastuumme, pidämme kiinni sovitusta, ja otamme omistajuuden asioista. Kuuntelemme kollegoja ja kasvatamme luottamusta.

Osaavasti
Osaaminen on se, mitä asiakkaamme meiltä ostavat. Muuttuvassa maailmassa osaamista on kehitettävä jatkuvasti. Osaamista ruokkii myös yhteistyö asiakkaiden ja kumppanien kanssa. Areklaisina roolimme on toimia osaamisen kehittymisen vauhdittajana.

Yhteistyössä
Yhteistyö ja siihen sitoutuminen vahvistaa kykyämme tuottaa alan yhteisiä järjestelmiä. Kuulemme kaikki näkemykset, ja niiden perusteella oikeat ihmiset tekevät päätökset. Avoimen yhteistyön piirissä ovat oma henkilöstömme, kumppanimme ja omistaja-asiakkaamme. Olemme yksi tiimi, joka tekee yhteistä matkaa – yhteisesti sovittuun suuntaan.

Ilolla
Huippuasiantuntijan vaativa työ tarvitsee vastavoimakseen positiivista nostetta. Ei päälle liimattua hymyä vaan aitoa hyvää mieltä jokapäiväisestä, tärkeästä työtämme. Ystävällisyyttä. Kohteliaisuutta. Luodessamme ympärillemme myönteistä yhteishenkeä teemme omastakin elämästämme nautittavampaa. Ilo syntyy meistä itsestämme, omana itsenämme. Myönteisessä ilmapiirissä löydämme yhdessä ratkaisut vaikeisiinkin tilanteisiin. Avoin, rakentava vuorovaikutus auttaa meitä kaikkia onnistumaan.